-73 Ford Taunus GXL Coupe 1600 OHC

Remontti päiväkirjoja, tarinoita onnistuneista ja epäonnistuneista remonteista. Ei teknisiä kysymyksiä, minimi kommentointi. Kommentoiminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvojat: Timppa, Pj, taunus 78

hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Viime kerran jälkeen tapahtunutta:

Paljon on vettä virrannut Vantaassa sitten viime kirjoittelun. Monella saralla on oltu aktiivisia ja pientä myynti/ostotoimintaa on harrastettu Taunuksen lomassa. Niistä myöhemmin lisää, kun on jotain valmista.

Päällimmäinen autoon tapahtunut muutos on Autodentin Juhan muutaman tunnin aherrus. Iän ja taustan vuoksi autossa oli kolhuja, mitkä kaipasivat osakseen hieman huomiota. Kohde oli haastava, koska autossa on edelleen alkuperäinen maalipinta. Maali on kova ja muutaman kolhun oikomisen kohdalla pieniä hiushalkeami alkoi esiintyä. Oikominen jätettiin silloin siihen. Ts. oiottiin voitavat pois ja loput jäi. Suurin osa saatiin kuitenkin oikenemaan ja auton yleisilme kirkastui huomattavasti. Lysti maksoi 400€, mitä joku voi pitää äkkiseltään kalliina. Itse lähestyn asiaa niin, että sillä rahalla ei olisi kummoisia maalaustoimia tehty, varsinkaan, kun kolhut tietenkin ympäri autoa. Alkuperäinen maali oli kuitenkin suojelemisen arvoinen. Jos joku empii samanlaisten asioiden suhteen, niin voin lämpimästi ainakin omalta kohdaltani suoitella ko. yrityksen toimintaa. Maksuton arviointikäynti ja asetettu hintakatto ei täyttynyt.

Verhoilukankaan etsintä on edelleen kesken, mutta alamme lähestyä kohtaa, missä on aika tehdä päätöksiä. Pari vaihtoehtoa on vielä näkemättä, mutta joukosta on haarukoitunut pari vahvaa vaihtoehtoa. Kotimainen kangaskutomo on ollut erittäin avulias ja tehnyt mittojen mukaan koevedoksen. Siinä oli vielä muutama juttu hieman pielessä ja nyt kokeillaan rev.01 -versiota. Odottelen Itellan tuovan tällä viikkoa toisen näytekappaleen laatikkoon. Värimääailma siinä valitettavasti eniten pielessä, mustaa karvalankaa ei ole heillä varastossa ja minimerä toimittajalta 300kg --> yli 1000m kangasta. Taunukseen riittäisi 5m... Uskon kuitenkin asian saavan onnellisen lopun ja museotarkastajaakin tyydyttävän kankaan.

Muut hankkeet ovat hidastaneet varsinaista Taunuksen ropaamista, mutta sen verran on edetty, että lattiamtto on nyt tallin lattialla ja sisustassa paikallaan enää hattuhylly, kattoverhoilu ja kojelauta sekä toinen aurinkolippa (mikä sekin pitäisi purkaa pois). Seuraavaksi vuorossa olisi auton nostaminen pukkien päälle ja renkaat pois. Operaatio "Kadonneita jarruja etsimässä" alkakoon. Taunusta jumpatessa eteen on tullut jumissa oleva kuljettajan satula, sohlo oikea etuiskunvaimennin, takaiskunvaimentimien alasilmukoiden kumit purukumia jne. Ikääntyneen ja vähän käytetyn auton vaivoja. Kilsat ei ehkä ole vaatineet osien vaihtoa, mutta ikä tehnyt tehtävänsä.

Ovien peilit saivat häädön. Toista oli korjailtu pielavetisesti ja muutenkin olivat jo tiensä päässä. Onneksi harrastaminen ei rajoitu vain yhteen Fordiin, van Escortiinkin on vuosien varrella tullut osa jos toinenkin hommattua. Escortin peilin jalka on juuri sopivan kokoinen, millä peittyy vanhojen peilien reijät. Ne on laitettava aikanaan ostoslistalle ja tilaukseen. Itse peilihän on ollut sama mallista riippumatta ennenkuin -74 tuli seuraava versio.

Kun jarrujen jäljille on päästy ja vika löydetty, on aika tehdä osalista tarvittavista osista ja laittaa tilaukset menemään Eurooppaan. Osia odotellessa voi käydä vihdoin tuon ruostevaivan kimppuun. Jos vaikka istuimetkin on saatu siinä jossain välissä verhoilijalle. Nyt täytyy pitää maltti mielessä ja olla purkamatta autoa enempää. Tarkoituksena on tehdä toimenpiteet, millä varmistetaan luotettavuus kesän ajoissa sekä rekisteröintokatsastuksen ja museotarkastuksen läpäisy. Kesän aikana tulee varmaan mieleen paljon mitä pitää talvella puuhastella, mutta murehditaan niitä sitten ensi talvena.
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Päivitetäänpä vähän hiljaiselle jäänyttä projekti topiccia. Kesä tuli ja meni, mutta Taunus lepää edelleen samoilla sijoillaan. Minimaalsita edistymistä on tapahtunut ja ensi kesänä kyllä ollaan ajossa sillä. Vaihdoin töitä keväällä ja juhannusreissulla käyttö-Volvon kone sanoi poks --> kesä menikin sitten Volvon konetta tehdessä ja ennen kuin se oli täydessä iskussa ja takaisin radalla, niin aikaa ja euroja oli mennyt sen verran paljon, että Taunus sai nyt jäädä odottamaan tulevaa kesää.

Penkit on verhoiltu, odottavat asennusta paikalleen. Ainut ruostevaurio, mikä oli takapenkin etureunan alla olevassa poikkipalkissa on korjattu. Vanteet on valmiit ja maalattu, loppusilausta vailla ja renkaat keväällä päälle. Uusi ratti on paikoillaan ja asiallisemmat kaiutinjohdot on asennettu taka ämyreille. Aukeavien takasivuikkunoiden etupään saranoiden kanssa on taisteltu ja hartaasti. Paria eri tiivisteprofiilia kokeiltu ja yllätys yllätys, Etolasta löytyi sopiva profiilia alkuperäisten tilalle. Toinen puoli nyt kondiksessa ja toinen pitää vielä tehdä uusiksi. Lattiamatto pesty, tuli kuin uusi. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta oli vähän tomuinen.

Ihan laakereilla ei siis olla levätty, mutta nyt on töissä sellaista haipakkaa, että oksat pois. Pystyisiköhän pitämään joululomaa ja silloin rentoutua tallissa? Aika näyttää. Vuoden vaihteen jälkeen ne kiireet vasta alkaakin...

Kuvia en nyt jaksa lisäillä, ovat hajallaan siellä täällä, joten kun on vähän valmiimpaa, niin sitten kyllä.
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Laitetaan nyt kuitenkin pari kuvaa maistiaisiksi:

Kuva
Vannetta maisteltu alle, näyttää ihan hyvältä omaan silmään.

Kuva
Uudelleen verhoiltu takapenkki. Väri on vähän liian harmaa, olisi saanut olla mustempi, mutta kun ei ollut tummempia lankoja kutomossa, niin tällä on pärjättävä. Kuvio ja kankaan tunto sormeen on hyvä. Noilla menee taas pitkään.
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
rasavili
Viestit: 134
Liittynyt: 24 Touko 2012, 15:05

Viesti Kirjoittaja rasavili »

Onpa hienossa kunnossa :D
Lieneekö tuo 26ht sama jonka olen bongannut viime kesänä muutamaan otteeseen Mäntsälässä?
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Sama kärry. Ratissa todennäköisesti faijani. Kulunut kesä jäi omien ajojen osalta aika vähiin. Sitäkin mukavampia kilometrejä.
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
rasavili
Viestit: 134
Liittynyt: 24 Touko 2012, 15:05

Viesti Kirjoittaja rasavili »

Milläs muuten nuo vanteet on maalattu?
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Jauhemaali ja lakka --> uunitus. Musta on itse asiassa tarra. Tsekatkaapas eBay.de, yksi Polakki niitä kauppaa. On todella laadukas materiaali kyseessä. Liima on tiukkaa kamaa ja materiaali joustavaa, muotoutuu hyvin vanteen kaarelle pinnoille. Hinta ei ollut paha, 5 vanteen tarpeet + 4 varatarraa kotiin kannettuna 20€. Suosittelen, jää nimittäin se maalaaminen ja maalisumu vaihe kokonaan pois...
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
Avatar
Mois
Viestit: 7869
Liittynyt: 28 Heinä 2004, 19:47
Paikkakunta: Suur-Kouvolan laitamilla
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mois »

Joku Britti kauppas kans noita tarroja, saatto olla kalliimpia.
Taunus 2D 2.0 OHC -77
Taunus 2D 1.6 OHC -75
Taunus 2D 2.0 V6 -72 raato
BMW 320i Coupe -98
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Mois kirjoitti:Joku Britti kauppas kans noita tarroja, saatto olla kalliimpia.
Sama polakki, viimeisen satsin ostin eBay UK:n kautta.
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Päivitystiheys ei ole ollut päätähuimaava tällä palstalla ainakaan oman päiväkirjan osalta. Asioita on tapahtunut tässä kevään ja alkukesän mittaan, mutta nyt aletaan olla jo voiton puolella. Tarpeellisia osia hankittiin heti alusta lähtien, kun vain havaittiin, että jotain pitää hommata. Suurin yllätys oli ohjauksessa oikea raidetanko, mikä oli hyvin väljä. Cortina Mk3 LHD uusi hammastanko tuli vastaan, aivan oikein: eBay UK, ja se kotiutettiin heti. Kumit yritettiin uusia samalla, mutta toisen kumin 10 vkon toimitusaika pakotti siirtymään uretaaniseen versioon

Iskunvaimentajat on vaihtuneet myös, alla virkaa hoitaa nyt säädettävät GAZit. Kytkin oli myös totaalisen loppu, LUKilta löytyi korvaava ja nyt on taas meno keveää. Autoon tehtiin harrastajaystävällisessä verstaassa massiivinen huolto, minkä suoritti herra, kuka näiden kanssa on merkkiliikkeessä pelannut jos silloin, kun ko. laitteet olivat uusia. Jakopää uusittiin, venttiilit säädettiin, termostaatti ja jäähdytysnesteet uusiksi, uudet kärjet, tulpat, tulpanjohdot, virranjakajan kansi sekä pyörijä uusittiin. Vaihdelaatikon ja perän öljyt tarkastettiin, ne olivat OK. Listalta puuttuu vielä monta pikkujuttua, mutta tuossa tärkeimmät. Teknisesti ollaan nyt erittäin hyvällä mallilla ja turvallisin mielin kesään voidaan sen puolesta lähteä.

Sisusta on asennettu penkkien uudelleenverhoilun jälkeen paikoilleen ja lopputulos on itseä tyydyttävä. Verhoilun väri jäi ennakoitua vaaleammaksi, mutte sille ei voinut mitään. Kutomon väireissä ei ollut juuri oikeaa yhdistelmää lankoja ja sopivia värejä niistä, joten tähän on nyt tyytyminen. Ehjää ja puhdasta kuitenkin tuli. Samassa yhteydessä asennettiin taakse 3-pistevyöt, jotta perheen jälkikasvun saa myös turvallisesti matkaan mukaan.

Vaikka auto oli lähtöjään erittäin hyvä aihio ja tarvittavan työn määrä on ollut korkeintaan normaali, niin työkiireiden ja muun elämän ottaessa veronsa, ei tämä projekti nopeammin ole valmistunut. No, hyvä, että edes nyt.

Maalipinnaltaan auto oli oikein hyvä ja sopivilla kemikaaleilla, työkaluilla ja useamman tunnin kovalla työllä siitä sai elvytettyä oikeinkin hyvän. Muutamassa kohdassa on vielä vähän korjailtavaa, jokunen pintanaarmu pitää vielä hioa pois. Eilen kävin vielä kertaalleen maalipinnan läpi ja nyt alkoi lopullinen kiilto syntyä. Ohessa muutama kuva eiliseltä.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Rekisteröintikatsastus on heinäkuun puolivälissä ja sen jälkeen voisi kipittää MR-tarkastajan pakeille. Signeerauksen 26m ht museorekisteröitiin keväällä ja nyt on Taunuksen vuoro. Ei juuri pitäisi sanomista löytyä.

Mitähän sitten seuraavaksi? Pitäisikö jatkaa Mk1 Sport Escortia vai kaivaa riihestä 20m RS esille ja elvyttää se ajoon... :) Vaiko jatkaa Solifer 3-Speed projektia? Pitää varmaan laittaa äänestys pystyyn. Kotiväellä ei äänioikeutta.
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
Avatar
Mois
Viestit: 7869
Liittynyt: 28 Heinä 2004, 19:47
Paikkakunta: Suur-Kouvolan laitamilla
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mois »

hdemk1 kirjoitti:
Mois kirjoitti:Joku Britti kauppas kans noita tarroja, saatto olla kalliimpia.
Sama polakki, viimeisen satsin ostin eBay UK:n kautta.
Voitko laattaa myyjän nimen, ite tuskin enää sitä löydän... Vaikka privalla jos ei muuten...
Taunus 2D 2.0 OHC -77
Taunus 2D 1.6 OHC -75
Taunus 2D 2.0 V6 -72 raato
BMW 320i Coupe -98
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Mois kirjoitti:
hdemk1 kirjoitti:
Mois kirjoitti:Joku Britti kauppas kans noita tarroja, saatto olla kalliimpia.
Sama polakki, viimeisen satsin ostin eBay UK:n kautta.
Voitko laattaa myyjän nimen, ite tuskin enää sitä löydän... Vaikka privalla jos ei muuten...
Polakin eBay-ilmo
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
hdemk1
Viestit: 48
Liittynyt: 27 Loka 2011, 13:50

Viesti Kirjoittaja hdemk1 »

Otin yhteyttä tuohon puolalaiseen harrastajaan. Reklamoin, että pitäisi saada myös noihin rosterisiin keskikuppeihin vastaava tarrasarja. Lupasi tulevan viikon aikana perehtyä aiheeseen ja tehdä koevedoksen. Oli kuulemma pohtinut samaa itsekin... :)
-69 17m HT race replica projekti
-73 Taunus GXL Coupe MR
-74 Escort Mk1 Sport projekti
-81 Buick Electra Limited 2dr coupe MR
Avatar
Mois
Viestit: 7869
Liittynyt: 28 Heinä 2004, 19:47
Paikkakunta: Suur-Kouvolan laitamilla
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mois »

Mistähän niitä keskiökuppeja sais, siis jotka käy just noihin vanteisiin?
Taunus 2D 2.0 OHC -77
Taunus 2D 1.6 OHC -75
Taunus 2D 2.0 V6 -72 raato
BMW 320i Coupe -98
Vastaa Viestiin