tuli tuossa hommattua käynnistymisvaivainen Taunus. Edellinen omistaja käytti auton pari vuotta sitten leimalla ja sitä ennen auto oli ollut todella vähällä ajolla (museoitu jo vuonna 1997). Leimauksen yhteydessä auto oli käynyt huonosti, mutta oli kuitenkin liikkunut vielä omin voimin. Seuraavan kerran, kun autolla yritettiin lähteä liikkeelle, auto sammui kesken ajon eikä sitä ole sen koommin saatu käyntiin.
Edellinen omistaja kertoi vaihtaneensa sen jälkeen tulpat, kärjet ja bensapumpun. Itse vaihdoin eilen lisäksi tulpanjohdot puolan johtoa lukuunottamatta (ei löytynyt sopivan mittaista hyllystä), moottoriöljyt ja -suodattimen (ei sinänsä välttämättä liity tähän, mutta huolestuin nesteiden ja öljyn määrästä: nestettä joutui lisäämään reilusti ja öljyä taas tuntui olevan reilusti liikaa).
Edellinen omistaja on myös vaihtanut jakopään autoon, kurkkasin, että hihna oli paikoillaan.
Säädettiin tänään venttiilit ja pakoputki irroitettiin osa kerrallaan (edellisen omistajan mukaan takapönttö oli aikoinaan mennyt tukkoon ja epäili, että nyt olisi etupöntölle käynyt samoin), mutta ei vaikuttanut käynnistymiseen.
Bensaa tulee ja kipinä niin kärjille, kuin tulpillekin (kärkivälit tarkistettu kaikista). Kipinä tuntuu kuitenkin heikolle ja tuntuu, kuin se katoilisi välillä. Auto kyllä lupailee, hörähtelee vähän väliä, muttei kuitenkaan käynnisty.
Puristuspaineet oli tarkoitus mitata, mutta edesmennyt mieheni oli aikoinaan tehnyt jonkin kiinteän patentin mittariin, eikä sitä mittaria pystynyt tähän autoon enää käyttämään.

Mistähän päästä vikaa kannattaisi etsiä? Itselleni on enemmän nuo kenttiläiset tuttuja, tätä 1600 OHC:ta ei ole ennen minulla tainnut olla missään.